Oliverin sinkku ykköseksi
Viikko 47, OLIVERIN "kuka mä oon" suoraan listaykköseksi!

Virtolainen Oliver julkaisi singlen "Kuka Mä Oon" 12.11.2008, biisin verran ehtaa suomenkielistä stadionrockia pikkukaupungista. Single avaa latua ensi vuoden maaliskuussa julkaistavalle albumille.
Ohjat tiukasti omiin käsiinsä ottanut yhtye ryhtyi tekemään albumia jopa levy-yhtiöiden vastustuksesta huolimatta. Maaliskuussa 2009 ilmestyvän debyyttialbumin avulla yhtye myös ravistelee koko pölyttynyttä, paikalleen jämähtänyttä musiikkibisnestä. Levyn teon on mahdollistanut ainutlaatuinen, uusia näkökulmia musiikkiteollisuuteen aukaiseva yhteistuotantosopimus, jonka yksityiskohdat julkistetaan virallisesti 20.11.2008.
Virroilla 2003 perustettu Oliver on neljä teini-iän reilusti ylittänyttä kaverusta, joiden luoma moni-ilmeinen rock yhdistää tekijöidensä laajat musiikilliset taustat pikkukaupunkilaiseen yhteisöllisyyteen. Tuore single "Kuka Mä Oon", joka pureutuu suorituskeskeisen ja tuloshakuisen elämän epäkohtiin. Olisiko jo aika kysyä kuka minä oikeasti olen ja mihin mahdan olla menossa? Kappale on levyn avausbiisi ja edustaa tulevan pitkäsoiton agressiivisempaa puolta:
- Nykyihmisen pitäisi pysähtyä hetkeksi silloin kun vielä voi, eikä vasta silloin kun on pakko, toteaa Oliverin laulaja Jari.
Oliverin historiaa määrittävät uhrautuminen ja kaiken peliin laittaminen bändin eteen. Muun muassa, yhtyeen laulajakitaristi Jari lopetti päivätyöt vuonna 2006, jotta pystyi paremmin keskittymään musiikkiin, saman teki bändin toinen kitaristi Jodge pari vuotta myöhemmin. Vaikka temperamenttisten sielujen välillä on lennellyt tappouhkauksiakin, on yhtyeen voimakas tahto purrut läpi harmaista kivistä ja työvoitto alkaa jo häämöttää horisontissa. Aiemmista Top 10 -sinkkulistasijoituksista ja yli puolen vuoden yhtäjasoisesta radiosoitosta huolimatta jotkut ovat sitä silti epäilleet: "Näitä miehiä ei saa päästää missään nimessä levyttämään" - Asko K.
www.oliverband.net
www.myspace.com/oliverfin