Oriental Jam – Money Sadness
Oriental Jam – erilaisuuden sulatusuuni
Vuonna 2000 sai Balkanin niemimaalla alkunsa tahtotila, joka nykyään tunnetaan nimellä Oriental Jam. Yhtyeen nokkamies Simo Orpana oli tuolloin suorittamassa Kosovossa tehtävää rauhanturvajoukoissa. Sekavissa sodan jälkeisissä olosuhteissa Orpanalle nousi voimakas tarve tehdä jotain enemmän.
”Silloin ajattelin, että suuntaudun täysin militaristiselle uralle, mutta toisin kävi. Se vuosi muutti elämässäni kaiken ja siitä sai alkunsa myös Oriental Jam”, kertoo yhtyeen laulaja Simo Orpana
Orpana palasi Suomeen ja alkoi moukata ajatuksiaan musiikiksi. Ensimmäiset todisteet Oriental Jamin kyvykkyydestä nähtiin jo vuonna 2005, jolloin yhtyeen ensimmäinen single ”Shallow waters” näki päivänvalon. Single nousi suoraan Suomen virallisen singlelistan kolmossijalle. Silloinen kokoonpano tuli tiensä päähän vuonna 2006, jonka jälkeen Orpana kokosi rivit uuteen järjestykseen.
”Muutamien miehistönvaihdosten jälkeen olemme onnistuneet luomaan Oriental Jamista voimakkaan trion, jota täydentää keikoille lisäkitaristi”, Orpana lisää.
Oriental Jamin musiikissa yhdistyvät haikeat akustiset sävyt konetuliasemaiseen sähköiseen osaamiseen ja viesti kerrotaan tarvittaessa vaikka lekalla iskien. Yhtyeen musiikki on kuin erilaisuuden sulatusuuni, jossa teemat vaihtelevat yksinäisen ihmisen epätoivosta elämän juhlan riemuun. Oriental Jam haluaa, että ihmiset juhlisivat elämää, ennen kuin on liian myöhäistä.
Jyväskyläläinen Oriental Jam on saanut pitkän levytysprosessin päätökseen ja on nyt levyn julkaisun kynnyksellä. Ennen ”Celebration”-nimistä pitkäsoittoa on kuitenkin vuorossa single, joka kantaa nimeä ”Money Sadness”. Kappale, josta on kuvattu myös video, on aggressiivinen kannanotto yhteiskuntamme tilasta, jota jokainen meistä tuhoaa omilla valinnoillaan.
Singlen julkaisun yhteydessä Oriental Jam tekee myös minikiertueen jonka aikana yhtye vierailee viidellä eri paikkakunnalla.
”Kiertue alkaa helmikuun 6. päivä ja päättyy 21. päivä. Teemme kuusi keikkaa ja tarkoituksenamme on esitellä koko tuleva levymme ja tuoda se ihmisten eteen sellaisena kuin se on. Keikoilta voidaan odottaa villiä läsnäoloa ja suuria tunteita”, Orpana lupaa.
Simo Orpanan (laulu, kitara) lisäksi yhtyeessä soittavat Tomi Tajakka (basso) ja Rasmus Kujala (rummut).
Oriental Jam ja singlensä ”Money Sadness” julkaistiin 28.1 ja sen voi hankkia joko Levykauppa Äxästä tai ladata netistä.
www.orientaljam.net
http://www.myspace.com/orientaljam