keikat


>> Tsekkaa kaikki keikat

Toivo Susi - Reunoiltaan Rypistynyt

4.6 Toivonpäivänä julkaistiin Toivo Suden uusin single - Reunoiltaan rypistynyt!

Toivo Susi on laulaja ja lauluntekijä, joka laulaa suomalaisesta elämästä suomeksi. Lähtöjään hämeestä oleva Toivo on kotiutunut Keski-Suomen metsiin, mutta kulkee ympäri Suomea tekemässä ja esittämässä musiikkiaan. Laulujen aiheet vaihtelevat itsetutkiskelun kiemuroista hyväntuuliseen elämän pienistä iloista nauttimiseen. Perinteinen suomalainen kasvatus ja arvot olivat tiukassa, kun Toivo yritti irtautua aikaisemmasta tiukasta työelämän pyörityksestä. Vaarin sanat siitä, kuinka fyysinen työ on sitä oikeata työtä, kaikuvat usein vieläkin artistin päässä. Nyttemmin Toivo on onnistunut karistamaan suuren osan näistä paineista ja keskittyy täysin voimin elämän opiskeluun. Kotimaan kiertäminen kitara olalla liftaten kuuluu suurena osana tähän opiskeluun. Toivo Suden kappaleet on luotu akustisen kitaran ja kahvin avulla ja niin ne usein myös esitetään. Keikoilla Toivo soittaa akustista kitaraa ja huuliharppua ja antaa kappaleidensa alkuperäisten tunnelmien välittyä myös kuulijoille. Toivon sanojen mukaisesti ”hyvä keikka on sellainen, jonka aikana jokainen tuntee jotain”.

Singlen voi tilata osoitteesta:  toivosusi.susi(at)gmail.com

5€ (sis.postit)

http://www.myspace.com/toivosusi

http://toivos.blogspot.com/