23.01.2012
23.01.2012
Virtolainen rock-yhtye Oliver on lähtenyt tukemaan Suomen luonnonsuojeluliiton toimintaa. Yhtye lahjoittaa Osasyyllinen-singlestä yhtyeelle tulevat digitaaliset myyntitulot suoraan Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnan tukemiseen. Kappaleesta on kuvattu myös musiikkivideo, jonka pääosassa nähdään Elonkerjuu-yhtyeestä tuttu Johanna Koivu. Ajatuksia herättävän videon voi käydä katsomassa mm. Ilta-Sanomien sivuilta.
Helmikuussa Osasyyllinen-kiertueensa Iisalmesta aloittava Oliver valmistelee kolmannen levynsä materiaalia ja lupaa keikkailla aktiivisesti ainakin kesään saakka.
27.10.2011
Nyt on ilon päivä! Mittariin tulee viisi vuotta ja esikoulu alkaa. Vaipat potkitaan nurkkaan ja jalmarin päästä otetaan tutti pois.
Ohjelmatoimisto Rocktalon alkutaival on kulkenut hyvin ja nyt aletaan keskittyä olennaiseen. Mikäli siltä tuntuu, niin kanssamme saa juhlia tätä varhaispuberteetin ja valaistumisen päivää 6.11.
17.09.2011
Rocktalo lähtee syksyyn uusin tyylikkäin ja toimivin kotisivuin. Päräyttävien kotisivujen ilmeestä ja pystyttämisestä vastasi tuomonpaja.com.
23.05.2011
Ennenkuulumattomasta yhteistyöstä Virtain kaupungin kanssa tunnettu Oliver-yhtye nousi toisella levyllään Suomen Viralliselle albumilistalle. Kuolemankello-albumin julkaisujuhlia vietettiin näyttävästi viime perjantaina 13.5 ja jo tuolloin oli havaittavissa positiivista porinaa yhtyeen ja fanien välillä.
Pelottavan ajankohtainen Kuolemankello-albumi kertoo aikamme epäkohdista ja ottaa väkevästi kantaa tulevaisuuteemme ja sen mahdollisuuksiin. Avausviikollaan levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle 45. Yhtye on parhaillaan kiertueella ja seuraavaksi Oliverin voi nähdä livenä mm. Mäntässä, Turussa ja Tampereella.